Mainitsen näin alkuun väärinymmärrysten välttämiseksi, että tulen kirjoittamaan elämästäni tänne aika avoimesti. En kuitenkaan paljasta kenenkään nimiä, että ei huolta. Ja millään asialla en halua viitata, että kukaan tai mikään olisi ollut syyllinen minun alkoholinkäyttööni, koska syitä on turhaa etsiä. Se suurin syy olen minä itse. Tottakai ympäristöllä ja menneillä asioilla on varmasti ollut paljon vaikutusta alkoholinkäyttöön, se on ns. monien sattuneiden asioiden summa.
Niin kuin otsikkokin viittaa, alkoholi oli huonoin ystäväni, vaikka se roikkuikin elämässäni niin pirun monta vuotta. Tavallaan tuntuu tyhjältä sekin, että siitä pitää nyt luopua, koska se oli niin monessa tilanteessa läsnä. Olen aina ollut enimmäkseen seura- ja tunnejuoppo. Seurassa otetaan, riehutaan ja pidetään hauskaa. Tai sitten sitä on tullut otettua suruun, murheisiin ja iloonkin. Se on ollut aine joka on vienyt estoni pois ja jossain määrin tehnyt minusta niinä hetkinä vapautuneemmankin. Jos voi sanoa, niin aikuistumisen kynnyksellä se oli "kai" jollain tavalla apunakin siinä, että silloin minulla ei ollut paljon ystäviä. Olin ujo pikkupoika, joka ei uskaltanut tai osannut lähestyä ihmisiä. Alkoholin vaikutuksen alaisena siihen pystyin, koska en silloin ajatellut niin paljoa mitä muut minusta ajattelivat. Uskalsin mennä tanssimaan ja laulamaan karaokea.
Ensimmäinen kosketukseni alkoholiin taisi olla 14-vuotiaana, jolloin se juominen oli pelkkää kokeilunhalua. Otin sen 3-4 siideriä ja halusin testata, miltä se tuntuu kun nousee päähän. Hauskaltahan se kieltämättä tuntui ja myöskin omituiselta. Mitään AHAA-elämystä ei kuitenkaan tullut, että "JES, nyt mä löysin oman juttuni".
Tuon kokeilun jälkeen kokeilin alkoholia muutaman kerran uudelleen muutamien kuukausien jälkeen. Kokeilut oli aina sen 3-4 siideriä tai kaljaa ja monesti siitä tuli huono olo. Eli oksensin. Kokeilut jäi hetkeksi siihen.
Seuraavan kerran innostuin "maistelemaan", kun muutin 16-vuotiaana jo ensimmäiseen omaan asuntooni. Oon pieneltä paikkakunnalta kotoisin, jossa ei ollu mitään alaa mitä oisin halunnu opiskella, ni muutin lähelle vähän isompaan paikkaan. Silloin tuntu siltä, että mulla oli oma vapaus ja pystyin tekemään mitä vaan. Vanhempien luona asuessa en kokeillut niitä ns. teineille tarkoitettuja juttuja, koska asuin niin syrjässä, enkä ikinä päässyt minnekään. Alkoholi oli muutenkin minulle vieras asia, koska meidän perheessä sitä ei ikinä käytetty. Mikä on tottakai, tosi hieno juttu. :)
No.. jokatapauksessa, ekassa ikiomassa asunnossa tuli uudelleen halu päästä juomaan. Alkoholin saaminen ei oikeestaan ikinä ollu vaikeeta. Joko sitä sai joltain tutun tutun tutulta, joka oli täysikäinen. Tai sitten saatoin kylmänviileästi norkoilla kaupan vieressä ja pyytää jotain tuntematonta hakemaan. Juomisen johdosta ei kuitenkaan elämä tuohon aikaan kärsiny mitenkään. Kaikki oli hyvin. Jaksoin käydä koulussa. Päivärytmi oli hyvä. Elin suht terveellisesti jne.
Puoltoista vuotta ehdin käymään koulua, kun netissä tutustuin ekaan seurustelukumppaniini. Se asui vähän isommassa kaupungissa vielä, muttei kovin kaukana. Alettiin siis seurustelemaan ja lopulta ns. rakkauden huumassa päätin muuttaa hänen perässään tähän toiseen kaupunkiin ja jatkaa siellä opiskeluita. Olin innoissani muutosta, koska minua odotti kokonaan uusi kaupunki. Kaupunki jossa kukaan ei tuntenut minua. Olin siis yläasteella koulukiusattu, josta jäi pahat traumat mulle. Kerron siitä joskus toiste.
Uudessa kaupungissa sitten alkoi uusi alku. Sain kämpän. Jatkoin opiskelua ja kaikki meni suht normaalisti. Kunnes jossain vaiheessa aloin tutustumaan muihin opiskelijoihin ja ihmisiin eri paikoissa. Melko moni uusista tuttavuuksistani joi ja ihan runsaallakin kädellä. Viikonloput ryypättiin ja kun se ei enää riittänyt, niin piti ruveta ryyppäämään viikollakin. En ollut vielä 18 vuotta silloin, mutta se ei menoa estänyt. Erosin myös silloisesta kumppanista, aloin harrastaa epämääräisiä suhteita ja meno oli ihan holtitonta.
Ja siitä se ensimmäinen alamäki sitten alkoi viinan suhteen.. Koulu alkoi kärsiä. Olin paljon poissa, opettajat ja vanhemmat oli tosi huolissaan. Makasin päivät krapulassa. Elin pelkällä puurolla ja kun rahat oli loppu, keksin mitä ihmeellisimpiä syitä aina välillä että saisin jostain rahaa ja pääsisin juomaan. Eikä tilannetta parantanut se, kun vuonna 2005 täytin 18 vuotta. Olin 3-4 kertaa viikossa baarissa. Illat meni siideriä ja kaljaa kitatessa ja sekoillessa. Kävin koulukuraattorin ja psykologin juttusilla, josta ehkä oli vähän apua, mutta vain hetkellisesti. Lopulta sitten koulustakin erosin kun en jaksanut enää.
Se on jännä miten nopeasti alkoholi voi elämään vaikuttaa. Ihan hetkessä monet hyvät asiat voi olla mennyttä. Ja teini-iässä sairastuin masennukseen, niin ei se alkoholi ainakaan siihen auttanut vaan päinvastoin pahensi masennustani. Alkoholi oli vaan se lääke jolla sitä pahaa oloani yritin saada pois.
Että sellainen "hyvä" ystävä se aine.
Nyt alkaa sormet sauhuta siihen malliin, että pakko jättää jotain kerrottavaa seuraavaankin kertaan :D
ADIOS!
Minä - 2
vs.
Alkoholi - 0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti